Nivalan kaupunki järjestää monipuolisen maaseutunäyttelyn elokuun 19.-20. päivä. Kyseessä on pohjoisen Suomen ehdottomasti suurin maaseutunäyttely vuosikausiin. Kesäkuun alkupuolella mukana oli jo reilusti sata näytteilleasettajaa ja lisää tulee kaiken aikaa.

Näyttely poikkeaa tavanomaisesta maaseutunäyttelystä nykyaikaista nurmirehun korjuuseen ja nurmen uusimiseen liittyvää teknologiaa esittelevillä työnäytöksillään.

Kesäkuun alkupuolella kaikkien työnäytökseen osallistuvien koneliikkeiden edustajat olivat Nivalassa tarkistamassa työnäytökseen varatun pellon. Koneliikkeiden edustajien ja näyttelyorganisaation kanssa hiottiin näytöskuvioita mahdollisimman turvallisiksi ja yleisöä kiinnostaviksi. Molempina päivinä nähtävät työnäytökset järjestää AgroTeknoa Jokilaaksoihin -hanke.

Yhdessä hyvä tulee, tuumaavat koneliikkeiden edustajat ja Nivalan maaseutunäyttelyn järjestäjät työnäytöspellon reunalla.
Yhdessä hyvä tulee, tuumaavat koneliikkeiden edustajat ja Nivalan maaseutunäyttelyn järjestäjät työnäytöspellon reunalla.

Työnäytökset mielenkiinnon kohteena

Maaseutunäyttelyssä on tarjolla edullinen ja maittava lounas. Puhtaista kotimaisista raaka-aineista tehdyissä ruuissa on otettu huomioon erityisruokavaliot. Molempina päivinä on tarjolla seuraavanlainen kattaus:

Kinkkukiusaus (L,G)
Lihakeitto (M,G)
Linssikeitto (M,G,VG)

Kauppaan kuuluu myös ruisleipä, vaalea viipaleleipä, juusto, suolakurkku.
Juomavaihtoehtona ovat vesi, kevytmaito ja laktoositon maito.

Ruoan hinta on 8 €

Kahvi + kahvileipä maksaa 3 €
Ruokalippuja voi tilata ennakkoon samalla kertaa pääsylippujen kanssa, jolloin asiointi portilla ja ravintolassa nopeutuu.

Nälässä ei tarvitse olla!